Hyppää pääsisältöön

Areenan ohjeet

Areenan käyttö ulkomailla

Suurinta osaa Yle Areenan sisällöstä voi katsella ja kuunnella myös ulkomailla samaan tapaan kuin Suomessakin. Osa ohjelmista on sopimussyistä kuitenkin rajattu näkymään ja kuulumaan vain Suomessa.

Poikkeuksen maarajauksiin muodostaa niin sanottu siirrettävyysasetus. Tämän EU-asetuksen mukaisesti Yle tarjoaa kaiken Yle Areenan sisällön katseltavaksi ja kuunneltavaksi EU-alueella niille käyttäjille, joiden kotipaikaksi on varmistettu Suomi.

Areena mahdollistaa samaan tapaan katselun myös kaikkialla Pohjoismaissa.

Jotta Yle Areenan kaikkea sisältöä voi käyttää EU-alueella, tulee käyttäjän ensinnäkin luoda itselleen Yle Tunnus ja vahvistaa Yle Tunnuksen Omat tiedot -näkymässä kotipaikkansa. Kotipaikka vahvistetaan Väestörekisterikeskuksen tiedoista ja käyttäjän tarvitsee tehdä tämä vahvistus vain kerran. Kun vahvistus on onnistuneesti tehty ja käyttäjä on kirjautunut Yle Areenaan, voi käyttäjä käyttää kaikkea Yle Areenan sisältöä missä tahansa EU-maassa. Siirrettävyys koskee vain EU-aluetta ja Pohjoismaita; sen ulkopuolella maarajoitukset ovat edelleen voimassa.

Siirrettävyys mahdollistaa kaiken Areena-sisällön käytön Yle Areenan iOS- ja Android -käyttöjärjestelmillä toimivien mobiilisovellusten uusimmissa versioissa sekä selaimella toimivassa Areena-palvelussa.

Katsottavissa ulkomailla ilman Yle Tunnusta

Areenan selainversiosta on tällä hetkellä mahdollista tarkistaa, onko ohjelma katsottavissa Suomessa vai ulkomailla. Ohjelman esittelytekstin alapuolella on teksti Näytä lisää, klikkaa sitä. Jos kuvauksessa lukee Katsottavissa ulkomailla, ohjelma on katsottavissa EU:n alueella ja EU:n ulkopuolella ilman Yle Tunnusta.

Areena ja VPN

Areenan ulkomailla katsottavissa olevien sisältöjen käyttö VPN:n kautta onnistuu ulkomailla, jos käyttäjä ei muuta VPN-palvelun avulla sijaintiaan Suomeen.